|
Asiakkailtamme saamiamme palautteita |
|
 |
|
 |
|
Hei, olen Annie. Ostin mahtavan laitteenne kolmisen kuukautta sitten, ihan vain kokeillakseni... Vähitellen olen huomannut tuloksia syntyneen. Aluksi huomasin rintojeni olevan kiinteämmät ja sitten rintaliivini jäi pieneksi. Aion jatkaa laitteen käyttöä. Tulokset ovat mahtavia. |
|
 |
Annie |
|
 |

|
|
|
Ostin tuotteenne jokin aika sitten. Luettuani kotisivuiltane asiakaspalautteet, ajattelin tuotteen olevan huijausta, mutta sitten huomasin uusia palautteita ilmestyvän sivuille lähes päivittäin. Päätin kokeilla laitetta ja voin vain sanoa, että tähän mennessä tulokset ovat olleet hyviä. Rintani ovat selvästi kiinteytyneet |
|
 |
Rebecca |
|
 |
 |
 |
|
Värähtelyyn perustuva rintojensuurennusmenetelmä vaikutti minusta äärimmäisen mielenkiintoiselta. Olen tutkinut värähtelyterapian käyttöä mm. urheilulääketieteessä ja kuntoutuksessa. Päätin kokeilla laitetta sen ainutlaatuisuuden vuoksi. |
|
 |
Stacy |
|
 |
 |
 |
|
Hei kaikki! Olen käyttänyt laitetta kolme kuukauden ajan, tuloksena kiinteämmät ja suuremmat rinnat. Olen todella tyytyväinen. Suosittelen kaikkia kokeilemaan laitetta. |
|
 |
Sonia |
|
 |
 |
|
|
Venus Medical Breast Enhancement-laite on minun kohdallani toiminut erinomaisesti, sillä rintani ovat selvästi kasvaneet. Suosittelen laitetta kaikille rintojensa ulkomuodosta kärsiville naisilla. Suurkiitos. |
|
 |
Bilma Macoy |
 |
 |
 |
|
|
Olen 25-vuotias ja olen käyttänyt Venus Medicalia muutaman kuukauden ajan. Värähtelylaite vaikutti minusta mielenkiintoiselta, vaikka epäröinkin aluksi. Laitteen avulla rintani ovat kasvaneet ja kiinteytyneet huomattavasti. |
|
 |
Tessa |
|
 |
 |
|
|
Olin jo pitkään etsinyt jotakin tämän tapaista. Olen käyttänyt laitetta kuukauden ajan ja olen jo huomannut sen vaikutukset. Halusin kirjoittaa tuloksista, jotta muutkin saisivat tietää tästä mahtavasta tuotteesta. Laite on helppokäyttöinen ja tuloksia syntyy muutaman minuutin päivittäisellä harjoittelulla. Olen jo suositellut laitetta ystävilleni. |
|
 |
Eva |
|
 |
 |
|
|
Halusin kertoa, että Venus Medical on minun kohdallani toiminut todella hyvin. Rintani ovat paitsi kasvaneet, myös kiinteytyneet. Suosittelen laitetta kaikille tätä lukeville naisille. |
|
 |
Elsa |
 |
 |
 |
|
|
Suurkiitokset tästä mahtavasta tuotteesta! Olin aina kärsinyt rinnoistani, mutta laitteen ansiosta olen paljon tyytyväisempi. Laitteen avulla rintani ovat kasvaneet. |
|
 |
Victoria |
|
 |
 |
|
|
Luettuani tuhansia keskustelufoorumeja ja vertailtuani eri rintojensuurennusvaihtoehtoja, päätin kokeilla Venus Medicalia. Olen sen avulla saavuttamiini tuloksiin todella tyytyväinen. Kiitos.
|
|
 |
Elena |
|
 |
 |
|
|
Olen käyttänyt laitetta kahden kuukauden ajan, ja olen todella tyytyväinen. Tulokset alkoivat näkyä jo parin viikon jälkeen. Laitteen aikaansaama hieronta on todella miellyttävä. Upea tuote. |
|
 |
Julia |
|
 |
 |
 |
|
Pyysin poikaystävääni ostamaan laitteen minulle lahjaksi. Hän ei aluksi luottanut laitteeseen lainkaan, mutta päätimme silti kokeilla. Hänen mukaansa rintani ovat kuitenkin kasvaneet. Olen todella tyytyväinen! |
|
 |
Mónica |
|
 |
 |
|
|
Olen käyttänyt laitetta viiden kuukauden ajan ja rintani ovat kasvaneet huomattavasti. Vihdoinkin voin käyttää avarakauluksisia vaatteita. |
|
 |
Laura |
|
 |
 |
|
|
Hei! Olen käyttänyt laitetta kolmisen kuukautta ja tulokset alkoivat näkyä heti ensimmäisen kuukauden jälkeen. Kolmen tai neljän viikon jälkeen rintani olivat huomattavasti kiinteämmät. Nyt rintani ovat kasvaneet yhdellä kuppikoolla.
VENUS MEDICAL on mahtava, suurkiitokset! |
|
 |
Andrea |
|
 |
 |
 |
|
Kaikki naiset unelmoivat tällaisesta tuotteesta. Olen todella tyytyväinen. Käytän laitetta päivittäin. |
|
 |
Raquel |
|
 |
 |
|
|
Käytin laitetta muutaman kuukauden ajan. Nyt rintani ovat selvästi kiinteämmät ja suuremmat. Olen laitteeseen todella tyytyväinen. |
|
 |
Maggie |
|
 |
 |
|
|
Olin aikaisemmin todella tyytymätön pieniin rintoihini. Sitten sain ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi Venus Medicalin ja olen nyt käyttänyt laitetta kuukauden verran. Rintani ovat suuremmat, kiinteämmät ja kauniimman muotoiset. En olisi ikinä uskonut! Näin kohtuuhintaiseksi tuotteeksi tulokset ovat todella uskomattomia! |
|
 |
Inmaculada |
 |
 |
 |
|
|
Olen käyttänyt Venus Medicalia neljän kuukauden ajan. Ensimmäisen kuukauden jälkeen rintani olivat kiinteämmät. Sittemmin rintani ovat vähitellen kasvaneet. Vaatteet näyttävät paljon paremmilta päälläni ja tunnen itseni uudeksi ihmiseksi.
Tuhannet kiitokset tästä mahtavasta tuotteesta! |
|
 |
Susane T. |
|
 |
 |
|
|
Eräs ystäväni käytti Venus Medicalia ja kertoi laitteen toimivan mainiosti. Siksipä minäkin päätin kokeilla. Toivon, että laite toimii kohdallani yhtä hyvin. Kerron sitten. |
|
 |
Jenna |
|
 |
 |
|
|
Laitteen ansiosta rintani ovat selvästi suuremmat. Eron huomaa jopa valokuvissa. Kadun ainoastaan, etten hankkinut laitetta paljon aikaisemmin. Olen ikuisesti kiitollinen. |
|
 |
Lyana |
 |